Ajankohtaista


15.07.2022

Ryijytaide vie matkalle takaisin luontoon

Kulttuuritalo Laikun Studiossa on nähtävillä taiteilija Melissa Sammalvaaran
näyttely, jossa on esillä erilaisilla tekniikoilla valmistettuja, muhkean rönsyileviä ja värikkäitä ryijyjä. Sammalvaara tarkastelee teostensa kautta luontoa,
ekologisuutta ja kiertotaloutta. Kiertomatka on uuden tutkimista ja seikkailu tuntemattomaan, mutta myös kaikkialla ympärillämme tapahtuvaa aineiden ja eliöiden jatkuvaa muutosta. Ryijyissä tutkitaan luontoa monessa
mittakaavassa – suurista mättäistä mikroskooppisiin sammaleisiin.

Sammaloituneen aluskasvillisuuden ja aarniometsien lailla ryijytkin kasvavat hitaasti ja kutsuvat uppoutumaan itseensä ja ympäristöönsä. Teokset on
toteutettu käsityönä sekä perinteisiä että nykyaikaisia tekniikoita hyödyntäen. Hidas ja huolellinen työskentely on jo itsessään kannanotto yhteiskuntamme kiihtyvälle tahdille ja keino tutkailla työn ja harjaantumisen tapoja. Ryijyjen
kanssa työskentely alkaa jo materiaalien etsinnästä: suurin osa langoista on kierrätettyjä ja loput vastuullisilta toimijoilta hankittuja. Näyttelyssä tutkaillaan tältä osin myös kulutustottumuksia ja mahdollisuuksia ekologisempaan elämään niin materiaalinkäytön kuin elintapojenkin puolesta. Näyttelyn teokset sitovat itseensä näitä huolellisuuden, kiertotalouden ja kestävyyden aiheita ja kannustavat tutkimaan arkiympäristöä uusin silmin.

Teemana kiertomatka kutsuu ihmettelemään, mutta ihmettelemistä varten ei välttämättä tarvitse matkata maailman ääriin. Uteliaalle ja kärsivälliselle jokainen päivä voi olla uusi tutkimusmatka.

Melissa Sammalvaara on Helsingissä ja erilaisilla leirinuotioilla työskentelevä, seikkailuista nauttiva taiteilija ja suunnittelija. Hän luo luonnosta ja sammaleista inspiroituneita moderneja ryijyjä, joissa hän tarkastelee tilallisuutta ja nykyihmisen luontosuhdetta erilaisin pinnoin, materiaalein ja tekniikoin. Sammalvaara on keskittynyt erilaisten ryijytekniikoiden kokeilemiseen ja kehittämiseen, yhdistellen näitä perinteisiin käsityötapoihin ja materiaaleihin. Sammalvaara on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Porvoossa, sekä osallistunut moniin ryhmänäyttelyihin. Tällä hetkellä Sammalvaara työskentelee Suomen kulttuurirahaston apurahalla. Sammalvaaran teoksia löytyy Valtion taidekokoelmasta
ja merkittävistä yksityiskokoelmista.

Melissa Sammalvaara: Kiertomatka
23.7.–14.8.2022

Studio
Avoinna: ti-pe 9–21, la-su 10–18
Poikkeus-aukioloajat heinäkuussa:
ti-la 10–18, su-ma suljettu

Vapaa pääsy

Lisätiedot:
Linda Castrén
Kulttuurituottaja
Näyttelytoiminta
linda.castren@tampere.fi