Ajankohtaista


23.03.2018

Kulttuuritalo Laikku avataan 28.4.

Vanhalle kirjastotalolle rakentuvan Kulttuuritalo Laikun avauspäivä on varmistunut. Uudistuneen taiteen ja tapahtumien keskuksen toiminta käynnistyy lauantaina 28.4. suuren avajaistapahtuman myötä. Avajaiset starttaavat myös kevään aikana remontoitavan Laikunlavan tapahtumakauden.

Kulttuuritalo Laikku on jatkossa avoinna kuutena päivänä viikossa lähes aamusta iltaan. Talon näyttelyissä ja pääaulaan rakentuvassa kulttuurikahvilassa voi vierailla aina ovien auki ollessa. Tapahtumia ja vaihtuvaa kulttuuriohjelmaa on tarjolla useana päivänä viikossa. Ohjelmistoa tuotetaan yhdessä paikallisten kulttuuritoimijoiden kanssa. Kevään ja kesän tapahtumat ja näyttelyt julkaistaan huhtikuussa.

Finlaysonilla sunnuntaina 28.1. ovensa sulkeva Lastenkulttuurikeskus Rulla muuttaa talon pohjakerrokseen ja palvelee perheitä jatkossa uusilla aukioloajoilla. Yleisön toiveesta uuteen Rullaan pääsee vierailulle päiväaikojen lisäksi keskiviikkoiltaisin. Päiväkoti- ja koululaisryhmille on varattu omat vastaanottoajat. Uusi Rulla saa Laikun pohjakerroksesta aiempaa suuremmat ja monipuolisemmat tilat.

Rullan lisäksi taloon muuttaa omakielistä neuvontaa tarjoava Maahanmuuttajainfo Mainio sekä lukuisista yhdistyksistä koostuva Kansainvälinen toimintakeskus. Talon kolmannessa ja neljännessä kerroksessa sijaitsevat jatkossa kokous- ja tapahtumatilojen lisäksi Järjestöhautomon, Pispalan Sottiisin, sekä taloa ja puistoa isännöivän Tampereen kaupungin kulttuuripalvelujen toimistot.

 

Lisätietoja

Koordinaattori

Jaakko Laurila

puhelin 050 523 2134

sähköposti Jaakko.Laurila@tampere.fi

 

Tiedustelut tiloista

Kulttuuripalvelut

sähköposti kulttuuri@tampere.fi

puhelin 040 806 2330