Sanni Seppä: Kuvat eivät kerro

3.7.-24.07.2021 | 00:00-00:00 Järjestäjä: KakuSijainti: Studio

Kuvaus

Sanni Sepän näyttely "Kuvat eivät kerro" koostuu kahdesta teoskokonaisuudesta.

Sanni ja Maija

Jouluna 2018 katselimme perheeni kanssa lapsuusajan dioja. Kaikissa kuvissa, joissa olen minä, on vierelläni isosiskoni Maija. Tuntuu ihmeelliseltä kuinka läheisessä suhteessa olimme lapsuusvuosiemme ajan, verrattuna siihen, kuinka erillisiä elämiä nyt elämme. Olemme molemmat eläneet samankaltaisen lapsuuden onnellisessa, mutta myös henkisen ja fyysisen väkivallan värittämässä todellisuudessa. Kuitenkin kuvissa on kaksi suloista lasta poimimassa marjoja, leikkimässä muovieläimillä, hymyilemässä ruusupensaiden loisteessa tai hellimässä kissaa. Välittävätkö kuvat koskaan totuutta? Voiko sekunnin sadasosa pyyhkiä kuvanoton ulkopuolelta, ehkä jopa muistoistamme, kaiken sen muun pois?

Onnelliset omakuvat

Kuluneen syksyn ja talven aikana olen maalannut yli 50 omakuvaa ja tehnyt yhden rintakuvaveistoksen. Omakuvat ovat olleet kautta aikojen taiteessa yleinen aihe, eikä ideassani sinänsä ole mitään uutta. Teoksia työstäessä olen elänyt itselleni uudenlaista aikaa. Päältäni on ikäänkuin poistunut ahdistuksen verho, enkä enää näe itseäni virheellisenä, huonona ja pahana. Olen oppinut luottamaan itseeni ja mikä tärkeintä, suhtautumaan itseeni uudenlaisella lempeydellä. On mielenkiintoista kuinka kuvassa on aina sama ihminen, silti erilaisena ja uutta ilmentävänä. Kuvaan teoksellani parantumis- ja eheytymisprosessiani. Teoksessani vuosikymmeniä jatkunut pahoinvointi vihdoinkin loppuu.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Näyttely on avoinna Kulttuuritalo Laikun aukioloaikojen mukaisesti ti–la klo 10-18.

Jaa:
Sanni Seppä: Kuvat eivät kerro