Kirjastosta Kulttuuritalo Laikuksi

Vanhan kirjastotalon historia

Vanha kirjastotalo

Vanha kirjastotalo valmistui vuonna 1925 ja vihittiin käyttöön samana vuonna Aleksis Kiven päivänä 10. lokakuuta. Rakennuksen ovat suunnitelleet Jussi ja Toivo Paatela, jotka voittivat vanhaa kirjastotaloa varten julistetun suunnittelukilpailun.

Yksi ratkaiseva edellytys kirjastotalon rakentamiselle oli kenkätehtailija Emil Aaltosen tekemä miljoonan markan lahjoitus. Rakennuksen lopulliseksi hinnaksi tuli 3,5 miljoonaa markkaa.

Ennen kirjastotalon rakentamista käytiin kuitenkin vuosikausia kestänyt taisto rakennuksen synnystä.
 

Taisto kirjastotalon synnystä

Uuden kirjastotalon rakentaminen otettiin puheeksi jo vuonna 1893. Aloitteen tekijänä oli kirjaston johtokunnan monivuotinen jäsen Kaarlo Dahlström. Kaupunginvaltuusto myönsikin rakennusrahaston pohjaksi 5 000 mk, joka rahoitettiin väkijuomain vähittäismyynti- ja anniskeluvoittovaroista.

Vaikka rakennuspäätöksestä ei ollut vielä tietoakaan, alettiin sopivaa tonttia kirjastotalolle etsiä 1897 helmikuussa. Tontiksi päätettiin vanhan kirkon puisto, ja jo maaliskuussa kaupunginarkkitehti Lambert Pettersson toimitti rakennuksen luonnospiirustukset johtokunnan hyväksyttäviksi. Hanke tyssäsi kuitenkin kaupunginvaltuuston vastustukseen. Seuraavina vuosina uusia esityksiä kirjastotalon rakentamisesta yritettiin saada läpi kahdesti, mutta kumpikaan ehdotus ei läpäissyt valtuuston seulaa. Välillä kirjastotalolle varattu tontti aiottiin kirjaston johtokunnan kauhuksi antaa uudelle pappilalle.

Kirjaston käyttöön tarjottiin myös 1904 kaupaksi tullutta Milavidaa, mutta sen sijaintia pidettiin liian syrjäisenä.

Vuonna 1913 tuleva Tampereen kaupunginkirjaston johtaja Juho Kemiläinen pani alulle neuvottelut kirjaston rakentamisesta. Valtuusto vaati lisäselvityksiä, mutta oli muuten myönteinen. Maailmansodan aikana rakennusrahasto oli kuitenkin menettänyt arvoaan niin paljon, ettei sillä olisi päästy alkua pidemmälle. Tarvittiin kipeästi lisärahoitusta.

Hankkeelle saatiinkin mesenaatti, kenkätehtailija ja sivistyksen vankkumaton kannattaja Emil Aaltonen. Aaltonen uskoi, että tasa-arvoinen sivistys tasaa kansanryhmien välisiä ristiriitoja ja lahjoitti kirjastotalon rakentamiseen miljoona markkaa. Avoimen tonttikysymyksen ja epävakaan hinnan vuoksi rakennushanke kuitenkin raukesi jälleen kerran

Kirjastotalon onneksi Juho Kemiläinen puuttui asiaan uudelleen. Kemiläinen esitti, että vanhan kirkon puisto on kirjastolle paras mahdollinen sijoituspaikka. Kirjastolautakunta totesi kirjeessään, että päätös kirjastotalon kohtalosta on poliittinen ja tarpeellisiksi katsottuihin kohteisiin löydetään aina tarvittavat varat. Lautakunta perusteli myös, että kirjaston vanhat tilat olivat käyneet niin pieniksi, että niissä työskentely alkoi olla mahdotonta. Kirjastotalon rakennuttaminen myös ehkäisisi työttömyyttä. Viimein joulukuussa 1920 rakennushankkeen suunnittelu pistettiin käyntiin.

Kirjastotalon vihkiäiset

Kirjastotalohankkeen rahoittaja Emil Aaltonen oli toivonut, että rakennus avattaisiin yleisön käyttöön vuoden 1923 alussa. Aivan eivät nämä toiveet käyneet toteen, sillä rakennus vihittiin käyttöön Aleksis Kiven päivänä 10.10.1925. Aaltonen teki kuitenkin vihkiäisissä toisen suuren, 200 000 markan suuruisen lahjoituksen Aleksis Kiven patsaan pystyttämiseksi. Hengetär siunaa runoilijaa on kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen teos, joka ottaa vastaan kirjastotalon käyttäjät sen pääsisäänkäynnin edessä.

Kirjastotalon vihkiäiset oli seurapiiritapahtuma, josta puhuttiin ja kirjoiteltiin Helsingin Sanomia myöten. Vihkiäisten iltajuhlissa illallistettiin monta tuntia.
 

Mallia rapakon takaa

Vanhan kirjastotalon ovat suunnitelleet Jussi ja Toivo Paatela, ja sen tyyli edustaa klassismia. Rakennuksessa on paljon samaa kuin monien amerikkalaisten kaupunkien kirjastoissa. Sen suunnittelussa otettiinkin paljon oppia amerikkalaisia kirjastorakennuksia kuvailevasta teoksesta Library Planning Bookstocks and Shelving. Hanketta eteenpäin potkiva ja suunnitteluun osallistunut Juho Kemiläinen oli opiskellut Yhdysvalloissa.

Kemiläinen halusi uudesta rakennuksesta modernin. Hän piti tärkeänä, että se on helposti muunneltavissa ja että muutoksissa on aina kuultava kirjaston työntekijöitä. Kirjastotaloon tuli myös taidenäyttelysali, työväenopisto ja valtuustosali. Tilaa oli aiempaan verrattuna moninkertainen määrä.

Rakennuksessa on yhä esillä joitain sen alkuperäisistä taideteoksista. Yläkertaan johtavien portaiden seinustalla on Emil Aaltosen patsas, ja kolmannen kerroksen musiikkisalissa on vaikuttaa Allan Salon maalaama fresko.
 

Kirjasto kasvatti suosiotaan entisestään

Uuden pääkirjaston myötä lainausluvut kasvoivat muutamassa vuodessa moninkertaisiksi. Tampere nousi Suomen kärkikaartiin asukaskohtaisia lainauksia vertailtaessa. Pian lainauksien määrää ruvettiin jopa rajoittamaan, jotta kaikille halukkaille riittäisi lukemista.

Kirjastotalolla otettiin kokeiluun ja käyttöön monia uusia palveluita. Lasten kirjastopalvelujen saralla Tampereesta kasvoi uranuurtaja. Kirjastotalossa oli oma lastenosasto, jonka satutunteja kerääntyi 1920-luvulla kuuntelemaan jopa satoja kuulijoita. Kirjastossa oli myös kaksi lukusalia, toinen tiede- ja toinen ajanvietekirjallisuuden lukemiselle. Opintokerhoissa kuka tahansa pääsi sivistämään itseään suomen kielessä, kirjallisuudessa tai itsekasvatuksessa.

Lopulta myös kirjastotalo alkoi jäädä pieneksi. Uusi pääkirjasto Metso vihittiin käyttöön 1986 päivälleen 61 vuotta Vanhan kirjastotalon vihkimisestä.

Kansanliike kulttuuritaloa ajamassa

Kun uutiset uudesta kirjastosta olivat kiirineet tamperelaisten kulttuuriaktiivien korviin, alkoivat he vaatia pian vanhaksi muuttuvaa kirjastotaloa kulttuurin ja paikallisten yhdistysten käyttöön. Tampereen kaupunki tarvitsi kuitenkin kipeästi tiloja toimistokäyttöön, mikä synnytti vahvaa eripuraa kaupungin ja kulttuuriyhdistysten välille. Syntyi Kulttuuritaloliike.

Muutamien vuosien ajan liike keräsi tuhansien nimien adresseja, kirjoitti yleisönosastoon lukemattomia tekstejä, tenttasi poliitikkoja, järjesti tapahtumia ja kirjoituskilpailuja asiansa läpiviemiseksi. Yhdistysten puolella olleet kulttuuritoimiston työntekijät järjestivät iltaisin salaa liikkeen tapaamisia kaupungin toimistotiloissa. Taistelu kannatti. Vuonna 1988 peruskorjauksen jälkeen avattu Vanha kirjastotalo otettiin kulttuurikäyttöön puoliksi. Toisen puolikkaan veivät kaupungin virastot.

Lähes kolmen vuosikymmenen ajan talo ehti toimia toimistojen ja kulttuuritilan hybridinä. Toimistoaan kerroksissa ovat pitäneet mm. koulu- ja päivähoitovirastot sekä kulttuuritoimi. Galleriatiloissa on nähty satoja näyttelyitä, joita on tullut vuoroin paikallisilta kuvataideyhdistyksiltä ja vuoroin ystävyyskaupungeista. Talossa toimi myös hetken aikaa kansainvälinen kohtaamispaikka Unipoint. Paikalliset järjestöt ja muun muassa työväenopisto ovat käyttäneet tiloja tapahtumiin ja toimintaansa. Vuonna 2012 Vanhan kirjastotalon pihalle valmistui Laikunlava.
 

Kulttuuritalo Laikku

Kaupungin kulttuuripalvelujen henkilöstön aloitteesta uudenlaiseen käyttöön saatuVanha kirjastotalo palvelee jälleen tamperelaisia, matkailijoita ja kulttuuria Kulttuuritalo Laikkuna. Uusi kulttuuritalo on päivittäin kävijöidensä palveluksessa ja kannustaa harrastamaan tuottamalla sisältöjä ja tarjoamalla tiloja tapahtumien järjestämiseen. Kulttuuritalo Laikkuun on sekä ihmisen että tapahtuman helppo tulla.

Rakennuksen monipuoliset tilat mahdollistavat monenlaisten kulttuuririentojen asettumisen taloon. Kulttuuritalosta löytyy mm. musiikki- ja luentosalit ja iltaisin vuokrattavissa oleva luovan kokoustamisen tila. Myös entinen lehtilukusali ja vuonna 2012 valmistunut Laikunlava ovat kulttuurin käytössä. Kirjastonpuisto muodostaakin alueella monimuotoisen kohtaamispaikan kulttuurille, sen kuluttajille ja tuottajille.

Lastenkulttuurikeskus Rulla on päässyt kulttuuritalossa uuteen, entistä avarampaan kotiin. Ja mikä olisikaan Rullalle sopivampi tila kuin vanhan kirjaston entinen lastenosasto, jossa vilisti pieniä kulttuurista nautiskelijoita jo lähes vuosisata sitten.

Laikun tiloissa toimivat myös Maahanmuuttajainfo Mainio, Kansainvälinen toimintakeskus, Pispalan Sottiisin festivaalitoimisto, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto sekä Tampereen kaupungin kulttuuripalvelujen toimistot.


Historiikin kokosi: Camilla Jääskeläinen