Järjestä kokous edullisesti kulttuurin keskellä, Keskustorin kupeessa

Kulttuuritalo Laikku tarjoaa edullisia tiloja monenlaisiin kohtaamisiin Tampereen ydinkeskustassa keskeltä kaunista puistoa. Tiloissamme järjestät helposti seminaarit, kuoroharjoitukset, hallituksen kokoukset tai vaikkapa shakkikerhon tapaamiset. Tilaisuutesi tauolla vieraasi voivat poiketa taidenäyttelyssä tai nauttimassa virvokkeita Laikun kulttuurikahvilassa. Tiloja usein käyttävillä on mahdollisuus vuokrata myös edullista säilytystilaa esimerkiksi yhdistyksensä tarpeistolle, lisätietoja saa Laikun asiakaspalvelusta kulttuuri(at)tampere.fi, 040 806 2330.

Kaikki tilat on varustettu nykyaikaisella kokoustekniikalla ja vahtimestarimme opastavat mielellään laitteiden ja tilojen käytössä. Arkisin tiloihin pääsee valmistelemaan 30 minuuttia ennen Laikun avautumisaikaa, viikonloppuisin klo 10.

 

Musiikkisali
110 hlö


Juhlallinen Musiikkisali sopii hyvin konserttien, esitysten ja luentojen järjestämiseen. Tilassa on vajaan kahdenkymmenen neliön esiintymislava, flyygeli, esiintymisvalaistus ja äänentoisto. Lavalle pääsee suoraan esiintyjien pukutilasta. Musiikkisalin edustalla on oleskeluaula, jonka voi varata myös käyttöönsä esimerkiksi kokoustarjoiluja tai tilaisuuteen liittyvää työpajatyöskentelyä varten.

Esitystekniikka tuodaan tilaan erikseen pyydettäessä.

Hinnasto 2019
15–30€ / h Kaikille avoimet maksuttomat tilaisuudet
20–35€ / h Yleishyödylliset yhteisöt ja yhdistykset
2035 € / h Pääsymaksulliset tapahtumat
65 € / h Yritykset ja yksityishenkilöt

Tarkista varaustilanne >


Luentosali
70 hlö

Vaalea kokoustila jossa värikkäitä tuoleja
Laikun pääaulassa sijaitseva Luentosali sopii hyvin luentojen, seminaarien ja kokousten järjestämiseen. Tilassa on kiinteä esitystekniikka, puheäänentoisto ja luentopöydät.

Hinnasto 2019
15–25€ / h Kaikille avoimet maksuttomat tilaisuudet
15–25€ / h Yleishyödylliset yhteisöt ja yhdistykset
2030 € / h Pääsymaksulliset tapahtumat
55 € / h Yritykset ja yksityishenkilöt

Tarkista varaustilanne >


Idealinna
10 hlö


Idealinna on tila luovaan työhön! Tilassa voit piirtää ikkunaan tai istahtaa kukkasohvaan heittelemään ajatuksia. Ikkunoista avautuu näkymä Tammerkoskeen ja tilan viherkasvit antavat aivoille virtaa. Idealinnassa on kiinteä kokousnäyttö. Tila sijaitsee Laikun neljännessä kerroksessa ja sopii erityisesti epämuodollisiin tilaisuuksiin. Tilan yhteydessä pieni oleskeluaula. Idealinnan vierestä löytyy myös kokoustila Syrjä.

Tila on vuokrattavissa arkisin klo 16−21 sekä viikonloppuisin klo 10−18

Hinnasto 2019
20 € / h Yleishyödylliset yhteisöt ja yhdistykset
45 € / h Yritykset ja yksityishenkilöt


Kokoustila Syrjä
19 hlö


Laikun neljännen kerroksen kokoustilan suuren pöydän ääreen mahtuu neuvottelemaan isompikin porukka. Kokoustilan edessä on pieni oleskeluaula, jota voi hyödyntää varausten yhteydessä. Tilassa on kiinteänä suuri kokousnäyttö HDMI-liitännöillä. Syrjän vieressä luovan työn tila Idealinna.

Tila on vuokrattavissa arkisin klo 16−21 sekä viikonloppuisin klo 10−18

Hinnasto 2019
15 € / h Yleishyödylliset yhteisöt ja yhdistykset
35 € / h Yritykset ja yksityishenkilöt

 

Mäkelän kabinetti
11 hlö


Historiallinen Mäkelän kabinettin on sisustettu Vanhan kirjaston alkuperäiskalusteilla. Tilassa sijaitsevan pöydän äärellä on aikoinaan kokoontunut kirjastojohtaja Mikko Mäkelän kirjallisuuspiiri, johon kuuluivat muun muassa Lauri Viita ja Väinö Linna. Tila sijaitsee Laikun kolmannessa kerroksessa. Ikkunoista on näkymä Tammerkoskelle. Tilassa on kiinteä kokousnäyttö HDMI-liitännöillä.

Hinnasto 2019
15–20€ / h Kaikille avoimet maksuttomat tilaisuudet
15–20€ / h Yleishyödylliset yhteisöt ja yhdistykset
2025 € / h Pääsymaksulliset tapahtumat
45 € / h Yritykset ja yksityishenkilöt

Tarkista varaustilanne >